Jouluinen kaamosvaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa

Olimme pitkään suunnitelleet meidän ensimmäistä kaamosvaellusta ja kohteeksi valikoitui Urho Kekkosen kansallispuisto. Olimme aikeissa tehdä vaelluksen huhtikuussa 2020, mutta tällöin autio- ja varaustuvat olivat suljettu vallitsevan tilanteen johdosta, eikä matkustamista pohjoiseen varsinaisesti suositeltu. Päätimme lähteäkin suorittamaan samaa retkeä nyt kaamosaikaan. Ajankohta toi oman mausteensa, valoisan ajan ajoittuessa kello 10 ja kello 14 välillä. Laitettiin siis otsalamput lataukseen.


Reittisuunnitelmaksi olimme suunnitelleet seuraavan:


Kartta Urho Kekkosen kansallispuistosta


1. Kiilopää – Suomunruoktu n. 14km

2. Suomunruoktu – Luirojärvi n. 22km

3. Luirojärvi – Lankojärvi n. 19km

4. Lankojärvi – Kiilopää n. 19km


Alkuperäisessä suunnitelmassamme keväälle, olimme miettineet myös, että jättäisimme välipäivän Sokostin huiputtamiselle Luirojärven läheisyydessä, mutta tällä kertaa päätimme jättää sen välistä aikataulusyistä ja hiihtämisen ollessa hiukan hitaampaa kaamosaikaan. Mietimme myös, että lähdemmekö reissuun liukulumikengillä vai tunturisuksilla, koska myös metsäistä maisemaa tulisi olemaan enemmän tarjolla kuin väljästä tunturimaastoa. Päädyimme tunturisuksiin, mutta aika moni retkeilijä keihin matkalla törmäsimme, oli valinnut päävälineikseen liukulumikengät. Ken tietää kumpi on parempi.


Tarinan lopuksi GPX tiedosto suunnitellusta reitistä, sekä kuljetuista päivämatkoista. Päivämatkojen otsikkoa painamalla saat myös tarkan kartan reitistä.


Päivä 1 – Kiilopää – Suomunruoktu 13,6km – 3h 40min hiihtoa.

Olimme tulleet edellispäivänä jo Kiilopäälle, missä pääsimme saunomaan ja nauttimaan hyvistä puitteista ennen kuin aloittaisimme retken. Aloitimme matkan tekemisen aamuvarhain pimeän hämärtäessä. Tiedossa olikin, että ensimmäisenä päivänä nousua riittäisi, mutta se ei paljon mieltä vaivannut tässä vaiheessa. Olihan reissua odoteltu jo lähes vuoden päivät.

Pakkasta ensimmäisenä päivänä oli maltillisesti muutama aste ja suksi luisti sinällään hyvin. Reissun loppua kohden tulimmekin huomaamaan, että nimenomaisesti tänä päivänä suksi luisti.

Ohittaessamme Niilanpään porokämpän keli oli vielä varsin maltillinen ja reitti hyvässä kunnossa. Jatkaessamme eteenpäin ja metsäisen maiseman kadotessa taaksemme olimmekin täysin lumen saartamia. Lunta puski koko taivaan täydeltä ja olimme valtavan sumuverhon alla aivan kelpo whiteoutissa. Oli kyllä mukava tapa aloittaa retki kun olimme lähellä vielä lähtöpaikkaa ja näin nopeasti olosuhteet vaihtuivat täydeksi valkoisuudeksi. Garminin GPS tulikin jo hyvään käyttöön heti alkumetreillä.

Vuokraa tunturisukset Helsinki

Lumisade peitti jälkiä varsin hyvin ja erityisesti reitin erkaantuessa Suomunlatvan laavulle ja Rautulammin tuville, ei reitistä näkynyt enää jälkeäkään. Ennen Suomunlatvalle saapumista olimmekin nousseet lähes koko alkumatkan. Oli aika ensimmäisen laskettelulle aina Suomunlatvan laavulle saakka, missä pidimme evästaukoa ja laitoimme tulet lämmittääkseen meitä.



Aittaojan laavu

Suomunlatvalta jatkoimme tauon jälkeen kohti Suomunruoktun autio- ja varaustupaa, missä olin edellisen kerran käynyt vuonna 2015. Oli kiva nähdä oliko, mikään muuttunut, enkä varsinaisesti muutoksia odottanutkaan, lähinnä vaan miltä paikka näyttää talvella.

Suomunlatvalta lähtiessämme pohdimme mistä menisimme, toisin sanoen ylittäisimmekö Suomunjoen vai kulkisimmeko sen länsipuolta. Huomasimme, että kelkkareitin jälki ylitti Suomunjoen vähän laavun jälkeen ja päätimme ylittääkin joen tässä kohtaa. Matkan tekeminen oli varsin jouhevaa aina Suomunruoktulle saakka.

Saapuessamme Suomunruoktun tuville, mistä olimme varanneet petipaikat varaustuvan puolelta, huomasimme pihassa kaksi kouluikäistä lasta leikkimässä. Vähän hämmästyen kyselimme, että missä teidän vanhemmat ovat. Vanhemmat olivat kävelemässä lähiympäristössä ja lapsilla oli mitä parhain leikkipaikka täysin hallussaan. Selvisikin pian, että tästä nelihenkisestä perheestä jokainen oli itse hiihtänyt Suomunruoktulle asti, missä heillä oli kahden päivän varaus. Olin haltioissani, että mitä nämä lapset pääsevät kokemaan jo nuorella iällä, vaikka tosin aina vanhempien harrastukset eivät kulje käsikädessä lasten harrastusten kanssa. Joka tapauksessa, kerroinkin vanhemmille, kuinka omat lapsuuden retkikokemukset ovat vaikuttaneet siihen, että minusta lopulta tuli myös retkeilijä.

Kokonaisuutena jonkin verran väkeä oli kokoontunut Suomunruoktulle, kun autiotuvan puolelle tuli myös kolme vaihto-oppilasta, keistä kaksi oli Ranskasta ja yksi Unkarista. He olivat matkalla lumikengin ja tulisimmekin heihin törmäämään useamman kertaa vielä reissun aikana.


Päivä 2 Suomunruoktu – Luirojärvi, 22,5km, 7h 40min hiihtoa

Toisena päivänä oli lämpötila noussut ja päivän mittaan se tulisi menemään myös plussan puolelle, mikä ei kovin mukavasti hiihtämiseen tulisi vaikuttamaan. Emme olleet varautuneet ollenkaan jäätymisenestoaineella, mitä tulimme kyllä myöhemmin katumaan mitä suuremmin. Lumi pakkaantui jatkuvasti suksien pohjiin, mitä saimmekin hinkata potkimalla suksia monojen päälle, että edes jonkinlainen luisto säilyisi. Hauskaa hommaa totesi jäätymisenestoaineen keksijä.

Aikaisemmalla visiitilläni Suomunruoktulla, en ollut mennyt Aittaojan laavulle saakka. Jos olisin tiennyt miltä paikkaa näyttää olisimme kyllä mieluusti yöpyneet täällä.


Aittaojan laavu
Maisema ennen Aittaojan laavua.

Aittaojan laavun jälkeen oli vuorossa varsin ärhäkkiä nousuja metsäisissä maisemissa, eikä kelkkajäljestä enää ollut tietoakaan. Reitillä kulki hyvin kapoinen ura, mihin ahkio juuri ja juuri mahtui, mutta hyppi välillä uralta pois mikä vaikutti vauhtiin lähes yhtä merkittävästi kuin lumipaakut suksien pohjissa. Teimmekin niin, koska meillä oli matkassa vain yksi ahkio, että ensimmäisenä hiihti ahkion vetäjä ja perässä tulija ilman ahkiota, että ahkiota pystyi korjata takaisin uralle. Hidasta, mutta jokseenkin tehokasta.

Reitti kiemurtelee varsin merkittävästi aina mentäessä laaksoon Vintilätunturin ja Vintilävaaran väliin. Maisemat kuitenkin ylhäälle saavuttaessa alkavat miellyttää talvista kulkijaa.


Kaamosvaellus Urho Kekkosen kansallispuisto

Ennen saapumista Tuiskukurun autio- ja varaustuvalla mihin olimme suunnitelleet lounastaukoa, jouduimme ottamaan sukset pois jaloista puron virratessa sen verta komeasti, mutta tämä ei menoa haitannut ja kuivina pysyimme. Saavuimme Tuiskukurulle hyvissä voimissa, huolimatta Tuiskukurua ennen olevasta varsin jyrkästä mäestä, jota kumpikaan meistä ei uskaltanut laskea.


Vaellus UKK Talvi - Tunturisuksilla

Tuiskukurulta päätimmekin hiihtää, niin nopeasti kuin pystyisimme Luirojärvelle saakka ja sen minkä pääsimme eteenpäin lumen tarttuessa jatkuvasti suksen pohjiin. Ennen Luirojärveä saavutimme Luusuanvaaran huipun mistä olikin aikamoinen laskeminen alas. Tässä kohtaa UKK varmisti, että kumpikaan ei tulisi selviämään ilman kaatumisia tältä reissulta ja kunnolla kumoon mentiinkin paksuun lumihankeen.

Olimme varanneet Kuuselan kämpän tätä yötä varten, koska halusimme nauttia kahdestaan tuvassa olemisesta, sen ollessa niin käsittämätöntä luksusta, vaikka Kuuselan kämppä vähän hintavampi onkin kahdelle hengelle. Kuitenkin yleisesti olemme ajatelleet, että varaustuvissa on se hyvä puoli, että petipaikka löytyy ja samalla tulee katettua huoltokustannuksia edes hiukan.

Päätimme vielä iltasella lämmittää saunan, mikä olisikaan parempaa kuin saunominen keskellä Urho Kekkosen kansallispuistoa. Toinenkin retkeilijä, joka oli myös tullut lumikengillä paikalle pääsi nauttimaan löylyistä. Tosin hän oli kävellyt suurimman osan matkasta ilman lumikenkiä aina Suomunruoktulta Luirojärvelle saakka. Myös vaihto-oppilas porukalle kerroimme hyvistä löylyistä, heidän saapuessa muutama tunti meidän jälkeen Luirojärvelle. Kuulemma löylyt kelpasivat ja avantoonkin pulahtivat.

Tähän asti suksien luiston ollessa niin uskomattoman huonoa, olimme varsin epävarmoja kuinka voisimme jatkaa Lankojärvelle saakka, koska urista ei välttämättä olisi tietoakaan. Tämä oli ollut mielessä koko hiihtopäivän, emmekä varsinaisesti osanneet päättää, että mitä tekisimme sinne menemisen kanssa, koska hiihtäminen oli tuskallisen hidasta. Emmekä sitä vielä olleet päättäneet pehkuihin mennessämmekään.


Päivä 3 Luirojärvi – Lankojärven yritys – Suomunruoktu, 30km, 9h 30min hiihtoa

Aamun valjetessa, tilanne oli edelleen epäselvä, mihin suuntaisimme. Jostain syystä päätimme kuitenkin yrittämään Lankojärveä kohden, koska koimme, että emme haluaisi palata samaa reittiä takaisin, niin älyttömältä kuin se jälkikäteen kuulostaakin. Lähdimme siis hiihtämään Luirojärven läpi.

Hiihdimme Luirojärven läpi, aina Harrilammelle saakka järvenjäätä pitkin. Mennessä suksemme eivät vielä paljon olleet veden kanssa tekemisessä ja pääsimme kulkemaan vielä jossain määrin eteenpäin. Saavutettuamme Harrilammen, päätimme hiihtää vielä lähemmäs vaellusreittiä. Suksien jatkuvasti uppoutuessa hankeen ja lumen edelleen ja jopa enenevissä määrin tarttuessa suksien pohjaan oli eteneminen äärimmäisen vaivalloista. Tässä vaiheessa totesin, että meidän on käännyttävä takaisin, koska eteneminen oli tuskallisen hidasta, eikä varmuutta Lankojärvelle pääsemistä ollut. Meillä oli kyllä teltta matkassa, mikä nyt talviretkellä on aina oltava turvavarusteena mukana, joten matkalla yöpyminen olisi ollut myös mahdollista, mutta ei houkuttelevaa tällä kertaa.

Joskus on kuitenkin tilanteita, minkälainen tämä myös oli, että on parempi kääntyä takaisin ja todeta jokin asia liian haastavaksi sille kertaa. Tämä ei ole kaduttanut jälkikäteen yhtään, mutta siinä hetkessä, tämä tuntui hiukan haastavalta palaselta nieltäväksi.


Tunturisukset ja jäähtymisenestoaine
Kaippa sitä lunta voi skineihin enemmänkin tarttua?

Hiihdimme samoja jälkiä takaisin Luirojärven tuvalle, missä söimme lounaan. Olimme käyttäneet yli neljä tuntia hiihtämiseen tänä päivänä tähän asti, emmekä olleet edenneet metriäkään oikeaan suuntaan.

Lähtiessämme Luirojärveltä takaisin kohti Suomunruoktua olimme miettineet, että voisimme yöpyä myös Tuiskukurussa, jos emme pääsisi aina Suomunruoktulle asti, mikä olisi varsin hyvä vaihtoehto. Aloittaessamme matkan, neljän hengen seurue tuli meitä vastaan, keillä oli samanlaiset suunnitelmat Lankojärvelle menemisen osalta. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka pitkälle he pääsivät. Tämä kuitenkin loi hyvän mielen, koska meidän paluureittiä oli avattu neljän hiihtäjän toimesta ja paluumatkan aloittaminen olikin huomattavasti kevyempää. Samalla keli pakastui iltaa kohden, joten lumi ei enää tarttunut suksien pohjaan (toista kertaa tällä reissulla) ja pääsimme etenemään suhteellisen rivakasti aina Tuiskukurulle saakka.

Tuiskukurulla olikin sitten päivällisen vuoro. Päivällisen aikana unkarilainen kanssaretkeilijä tarjosikin meille puhdasta pekonia syötäväksi. Tämä jäi tällä kertaa nauttimatta, tuvan lämpötilan huidellessa lähempänä 30 astetta, mutta varsin ravinnerikasta eräilyruokaa varmastikin. Tätä onkin tullut jossain kaupoissa ihmeteltyä tämän tarjouksen jälkeen. Samalla tästä kolmen hengen vaihto-oppilasporukasta yhdellä oli jäänyt kaulakorut Luirojärven saunalle. Hän päätti lähteäkin hakemaan niitä vielä illan aikana, yksin. Toiset vaihto-oppilaat eivät lähteneet hänen matkaansa, emmekä mekään tajunneet sanoa, että yksin talviseen erämaahan ei tulisi lähteä pimeälle, väsyneenä, lisäruokaa, ilman mitään kommunikaatiolaitteita tai majoitetta. Vähissä voimissa tämä ei tullut mieleemme, mutta jälkikäteen emme onneksi mistään lukeneet kauhukertomuksia tarinan päätökselle. Tallaisia ratkaisuja tulisi kuitenkin välttää talviseen aikaan viimeiseen asti. Energiatasojen ylläpitäminen vaikuttaakin merkittävästi valintojen tekemiseen.


Ahkio ja Tunturisukset ovat avain onneen
Energiaa kuluu, kun ahkio kulkee perässä.

Tuiskukurulta päätimme jatkaa matkaa vielä iltasella kohti Suomunruoktua, koska suksien luisto oli ollut kohtalainen, emmekä tienneet mitä se tulisi olemaan seuraavana päivänä. Hiihdimmekin suhteellisen hyvää vauhtia, ennen kuin minun voimavarat ehtyivät täysin. En ole koskaan kokenut itseäni niin voimattomaksi kuin tällä hiihtomatkalla. Vaihdoin myös vaatekerraston täysin hiihdon aikana, mutta se ei auttanut ollenkaan, eikä kehoni pystynyt tuottamaan enää lämpöä. Saavuimme kuitenkin iltamyöhään Suomunruoktulle.

Tuvan lämmittäminen ei auttanut lämmöntuotantooni, eikä ruokakaan tahtonut maistua. Sain kuitenkin vähän syödäkseni ja puin kaikki kuivat vaatteeni päälle ja menin nukkumaan. Makuupussikaan ei meinannut lämmittää, mutta onneksi sain nukahdettua ja heräsin muutaman tunnin yöunien jälkeen vihdoin siihen, että minun oli lämmin, vaikka tuvassa olikin varmasti ollut hyvin lämpimät oltavat, kehoni tosin ei ollut tästä päässyt nauttimaan. Tämä oli jossain määrin pysäyttävä paikka ja herätti jälleen kunnioitusta luontoa kohtaan, luonnon kertoessa kuka täällä määrää ja kenen kotikentällä ollaan.


Neljäs päivä Suomunruoktu – Kiilopää, 14km, 4h 30min

Voimavarani olivat jokseenkin elpyneet ja pystyimme lähteä hiihtämään ainoastaan huomataksemme, että suksi ei taaskaan luistanut plussakelistä johtuen. Luonto ja kelit ovat niin uskomattomiakin kuin ovat, että nyt olimme suojakelissä kun muutaman päivän päästä jouluaaton jälkeen oli lähes -40 astetta pakkasta Ivalossa.

Matkan tekeminen tuntui viimeisenä päivänä myös hyvin vaikealta ja koimmekin ainoaksi tehtäväksi vain päästä pois ja takaisin lämpimään. Hiihtäminen Suomunlatvan laavulle olikin vielä suhteellisen mukavaa menoa, kunnes Suomenlatvalta alkava nousu oli viedä voimat lähes kokonaan. Reitti oli kadonnut lumisateiden alta ja hiihdimme umpihangessa koko nousun. Päästyämme lähemmäs Niilanpään Porokämppää reittiä ja tehtyä pohjaa alkoi myös löytyä ja hiihtäminen kulkea edes vähän paremmin. Luonnollisesti alamäki auttoi myös asiaa, vaikka tämäkään ei tuntunut aina lisäävän vauhtia. Neljäs päivä olikin vain suorittamista, että pääsimme yöpymään ja saunomaan Aurora Villageen Ivaloon, missä tulisimme viettämään joulun. Matkaan menikin lähes tunti enemmän kuin tullessa, mikä kertoo tietysti reitistä, mutta vaikeista hiihto-olosuhteista.


Liukulumikengät ja sauna
Sauna Aurora Villagessa

Kokonaisuutena

Talvinen kaamosvaellus ei ollut meille ehkä paras vaellus, koska hyviä hiihtokelejä oli noin puolentoista päivän ajan. Tämä oli kuitenkin reissu minkä halusimme tehdä ja se olikin varsin opettavainen. Tähän asti nähdyistä kuvista ei välttämättä välity kaamosvaelluksen todellinen luonto kaamosvaellusten pääsääntöisesti näyttäessä tältä.



Kaamosvaellus ja ahkio
Menoa ja meininkiä

Totesin reissun päätteeksi, että matkallisesti huomattavasti pidempi hiihtovaellus Haltin päälle oli huomattavasti kevyempi kuin tämä. Ystäväni, jotka tekivät saman reitin keväällä ja pääsivät myös Lankojärvelle saakka yhtyivät tähän ajatukseen. En kuitenkaan tätäkään reissua jättäisi väliin vaikka kokemus vähän raskaampi olikin. Vähän kehnompikin vaellus taitaa kuitenkin olla aika paljon antoisempaa kuin moni muu juttu, vai mitä?


Tiedostot:

Lataa reittisuunnitelma GPX-tiedostona

Ensimmäinen päivä

Toinen päivä

Kolmas päivä, Kolmannen päivän loppuosa

Neljäs päivä


J-T