Kesäinen kansallispuisto talvella – mahdollisuuksien uhka vai uhkien mahdollisuus?
Ennen pitkiä talvivaellusreissua on tavaksi muodostunut tehdä yksi lyhyempi retki, niin sanottu valmistava retki, joka auttaa valmistautumaan useamman päivän talvivaellukselle. Valmistavan retken yhtenä tärkeimpänä tekijänä on testata kamojen kunto tai testata uusia kamoja. Uusia kamoja ei kauheasti mukana ollut, mitä nyt muutama uusi talvikiila tuli testattua ja muuten matkassa olimme tutuilla ja turvallisilla tunturisuksilla ja liukulumikengillä.
Valmistavan retken ehkä kuitenkin tärkein tehtävä on nukkua teltassa talvisaikaan, mikäli se on vielä talvikaudelta tekemättä. Talvitelttailun taito kun ei tosi paikan tullen saa olla unohduksissa vaan se olisi hyvä olla selkärangassa. Vielä en ole kuitenkaan tätä taitoa ole tarvinnut hätätilanteessa kesällä enkä talvisaikaan, enkä toivokaan tarvitsevan, mutta parempi se on talvitelttailun salat ottaa taas tuoreeseen muistiin. Tämä valmistava retki tehtiin vajaa kuukausi ennen tämän talven pidempää hiihtovaellusta Pohjois-Ruotsissa Kungsledenillä Abisko-Nikkaluokta välillä.
Valitsimme Päijänteen kansallispuiston reissukohteeksi jo hyvissä ajoin ennen reissua, ja aloimme pikkuhiljaa tekemään reissusuunnitelmaa. Lopulta jäimme pohtimaan kahden eri lähtöpaikan, Karisalmen parkkipaikan ja Padasjoen suunnalla olevan Laivarannan välillä. Näillä kohteilla oli myös luonnolliset suuntansa Päijänteen kansallispuiston pääsaarelle Kelventeelle. Karisalmesta lähestyminen eteläkärkeä toimii hyvin kätevästi ja taas Laivarannasta vastavuoroisesti pohjoispääty.
Automatkan aikana päätimme aloittaa retkemme Laivarannalta ja siirtyä pienempien saarten siivittämänä kohti Kelvennettä.
Reittissuunnittelma ja kuljetut päivämatkat ladattavissa tarinan lopuksi GPX-muodossa.
Miksi Päijänteen kansallispuistoon talvella?
Kohde valikoitui useista syistä. Ensimmäisenä logistiset syyt, sillä osa meistä saapui pääkaupunkiseudulta ja yksi Keski-Suomesta. Toisena, Kelvenne tarjoaa mäkiä myös telemarkkailuun ja viimeisenä mietimme, olisikohan kesäpuisto myös hiukan hiljaisempi telttailukohde talvella? Laivarannassa meille selvisi, että hiljainen kohde Päijänteen kansallispuisto ei talvella tosiaankaan ole. Tähän tosin saattaa vaikuttaa se, että Laivarannasta aina Kelvenneelle asti kulkee perinteiseen ja luisteluhiihtoon soveltuva latu-ura. Samalla, huomasimme kylttejä, missä kerrottiin seuraavana päivänä olevasta hiihtotapahtumasta, minkä Suomenladun paikallisyhdistys on järjestämässä. Tarjoiluiksi mainostettiin kuumaa mehua, eikä se meistä huonolta kuulostanut. Hiihtäjiä päättelimme olevan hyvin paikalla, mutta telttailijoiden määrää saimme vielä arvailla. Tosin rannassa oli meidän lisäksi toinen seurue, jotka pakkasivat ahkiota. He kertoivat myös, että olivat valmistavalla retkellä heidän talvivaellukselleen.
+10 maaliskuussa – Mitä pukea päälle?
Celsiukset alkoivat olemaan poikkeuksellisen korkealla maaliskuun puolivälissä, mikä laittoi meidät miettimään, että pukeutuako sitä maaliskuun vai kelin mukaan. Mietin pitkään laitanko hiihdon ajaksi takin päälle vai olisiko villapaita parempi. Jo kuitenkin parkkipaikalla kävi selväksi, että kumpikin näistä vaihtoehdoista on liian kuuma, koska pelkästään pakkaaminen tuntui laittavan hien päälle. Lähdin matkaan pelkällä paksulla alakerraston yläosalla, mikä paljastui oikeaksi valinnaksi.
Hiihtäessä huomasimme myös sen mitä olimme menomatkallakin miettineet, voisiko Päijänne toimia myös tunturiolosuhteisiin hyvänä simulaattorina? Avoimien maisemien, kovetetun hangen ja moottorikelkkareittien puolesta oikein mainiosti. Tunturien karuutta ja korkeuseroja ei kuitenkaan mikään simulaatio tarjoa.
Matka Päijänteen kansallispuiston pääsaarelle Kelventeelle
Kokonaismatkan tekemiseen meillä kuluikin vain alle kaksi tuntia ja tarkalleen tunti ja 40 minuuttia. Olimme pohtineet, jatkammeko vielä hiihtelyä ennen leirien pystyyn laittamista Isohiedalle, kuten reittisuunnitelmasta kävi ilmi. Isohiedan tiesimme olevan huomisen hiihtotapahtuman taukopaikka mehun tankkaukseen. Isohieta kuitenkin vakuutti meidät kauneudellaan vaikka vähän hiihtäjiä kävikin tulipaikalla kääntymässä vielä kun aurinko pysyi taivaalla.
Telttapaikkoja kuitenkin on koko hiekkarannan verran, että tilaa kyllä löytyy jokaiselle kulkijalle. Mikäli eräilijä haluaa autenttisempaa luontokokemusta silloin varmaan toinen leiripaikka Kelventeellä on rauhallisempi kuin Isohieta, mutta me halusimme nauttia Kelventeen länsipuolen tarjoamasta auringonlaskusta. Ennen auringonlaskua laittelimme telttapaikan kuntoon perinteistä kaavaa noudattaen.
Teltan pystyyn laittamisen jälkeen päätimme lähteä vielä tutkimaan saaren itäpuolta ja Likolahden nuotiopaikkaa. Kelventeen harju tosiaan kohoaa yli sadan metrin merenpinnan tasolta, joten myös hyviä telluttelukohteita oli tarjolla meille nahkamonotelluttelijoille. Likolahdelle mentäessä saimmekin seurata yksinäisiä kävelijän jälkiä, kuitenkin törmäämällä muutamiin suksien jälkeen. Varsin hiljaiselta itäpuoli vaikuttaa. Likolahdelle olikin hiirenhiljaista ja tarjolla upeita maisemia. Auringonlaskua täältä ei tosin ihailla harjun peittäessä sen kauneuden.
Yhden yön leirielämää talvimaisemissa
Seuraamme saapui kahden hengen seurue ja lopulta myös seurue, jonka olimme nähneet Laivarannan lähtöpaikalla, saapui kohteeseen muodostaen lopullisen telttakokoonpanon Isohiedalla. Kuvittelisin, että kesäisin määrä varmaan on hiukan suurempi. Nuotiolla vaihtelimme vielä kuulumisia, erityisesti toisen porukan ollessa aktiivisia melojia ja Päijänteen toimiessa loistavana melontakohteena, ennen yöpuulle siirtymistä kuunvalossa.
Päijänne muistutti minkä takia valmistelevia retkiä tehdään erityisesti talvisaikaan. Sain tästä hyvän muistutuksen herätessäni yöllä tyhjenevään makuualustaan. Olin onneksi kahdella alustalla liikenteessä, mutta kylmä alkoi puskemaan läpi alustan. Tähän mennessä olin nukkunut noin neljä tuntia ja toivoin, että saan nukuttua, vaikka patja vähän tyhjentynyt olikin. Tunnin pyörimisen jälkeen oli kuitenkin pakko täyttää patja ja toivoa, että aamuun asti sillä selvitään.
Sain vielä unen päästä kiinni ennen kuin heräsin aamulla siihen, että patja oli jälleen alkanut tyhjentyä. Tämä Exped SynMat UL LW oli ollut käytössäni nyt alle kaksi vuotta, edellisen mennessä takuuseen myös noin kahden vuoden käytön jälkeen vastaavanlaisessa tilanteessa, silloin tosin kesäretkellä meloessa Wanhalla Witosella. Ei auta kuin ihmetellä kestävyyttä. Tiedän kyllä, että usein ultra light varusteissa tämä riski piilee ja nyt olin onneksi yhden yön retkellä. Valmistavalla retkelle oli jo nyt selkeästi paikkansa.
Hiihtokisat – Päijänteellä
Juhannuksena meloessamme pitkin Väliväylän reittejä olimme omalla porukallamme viimeisessä telttailupaikassa. Leiri oli muuten täysin tyhjä, mutta yhtäkkiä olimme keskellä kalastuskisoja ja punnitustilaisuutta. Tällä kertaa olimme keskellä hiihtotapahtumaa. Mikähän tapahtuma seuraavaksi sattuu vaellusreitillemme?
Ensimmäisiä hiihtäjiä alkoi saapua hiihtotapahtumaan kello yhdeksän jälkeen ja hulinaa alkoi syntyä. Valmistavan retken arktinen simulaatio kuitenkin vähän kärsi, kun Suomenladun jäsenyhdistyksen henkilöt alkoivat keittämään lämmintä mehua tarjottavaksi hiihtäjille. Vesivarantojen ollessa sen verta suuret, myös meille tarjottiin vettä aamukahveihin ja puuroihin, kun olin sulattamassa Trangialla lunta. Kiitos heille tästä.
Ei nyt arktisista seikkailua, mutta kesäistä kansallispuistoa parhaimmallaan kevättalvella. Päijänteen kansallispuisto onkin varsin hyvä talviretkeilykohde.
Ps. Retkellä piti testata Suomessa valmistettavaa Northern Lite Saana Ecolite telttaa, mutta se ei ehtinyt matkaan suoraan tehtaalta. Hyvänä uutisena teltta on nyt vuokrattavissa meiltä. Lue lisää tästä.
Ladattavat tiedostot:
J-T
Comentários