top of page

Kungsleden - Hiihtovaellus Pohjois-Ruotsissa

Abisko – Kebnekaise hiihtovaellus talvella 2022

Useampana talvena Suomen kansallispuistoja ja erämaa-alueita kolunneena oli aika siirtyä katsomaan millaista on hiihtovaellus länsinaapurissa. Porukka kasaan, kamat autoon ja kohti Ruotsin vaelluksien klassikkopätkää, Kungsledeniä.

Porukkamme oli vielä viikko ennen lähtöviivalle asettautumista kokonaisuudessaan seitsemän hengen ja yhden koiran kokoinen seurue. Loppuhetken muutosten vuoksi lopullinen kokoonpano kutistui lopulta neljän hengen seurueeksi. Ajankohdaksi valikoitui pääsiäinen. Pääsiäinen on yleisesti ollut varsin hyvää hiihtoaikaa, ja kevätaurinko on tuonut oman mausteensa reissuihin. Tutut kysymykset pyörivät kuitenkin mielissämme: minkälaiset kelit tulevat olemaan, tuulta, pakkasta, plussakeliä vai kaikkea näitä? Miten välineet toimisivat, lähtisikö bensakeitin porisemaan, suojaisiko teltta tuulilta, kestäisikö makuupussimme kylmää? Kokeilemalla se viimeistään selviää.

Kungsledenillä kulkevan Abisko-Kebnekaise reitin voi aloittaa kummastakin lähtöpäästä, eikä meille varsinaisesti selvinnyt kumpi on se yleisempi kulkusuunta. Halusimme jättää korkeimmat maisemakohdat loppupäähän, joten aloitimme matkan Abiskosta. Paikalle pääsimme kätevästi Kiirunan juna-asemalta, jonne jätimme auton, ja josta jatkoimme junalla kohti Abiskoa. Hiihtoreitti lähteekin aivan Abiskon juna-aseman vierestä.


Meidän alkuperäinen reittisuunnitelmamme oli seuraavanlainen, seurueen erkaantuessa toisen päivän päätteeksi kahteen eri kokoonpanoon, pilkkijöihin ja ei-pilkkijöihin.


Reittisuunnitelma:

  1. päivä Abisko – Abiskojaure 14km ja nousua 205m

  2. päivä Abiskojaure – Miesakjavri 12,6km ja nousua 370m

  3. päivä Miesakjavri – Tjäkta 21,7km ja nousua 434m

  4. päivä Tjäkta – Sälka, Sälka - Singi 23,5km ja nousua 180m

  5. päivä Sälka – Kebnekaise STF 14,8km ja nousua 195m

Kokonaisuutena noin 86 kilometriä. Ei pilkkijöiden reittisuunnitelma otti erilaista suuntaa Miesakjavren kohdalta, heidän jatkaessa suoraan Alesjauren tuvalle ja sieltä eteenpäin Tjäktalle.


Tarinan lopuksi reittisuunnitelma ja kuljetut päivämatkat ladattavina GPX-tiedostoina.


Päivä 1 Abisko – Abiskojaure, 14km ja 4 tuntia


Rentouttavan junamatkan päätteeksi suunnittelimme siirtyvämme lounaalle Abiskon luontokeskukselle. Saavuttuamme perille ja ottaessamme suksia kantoon, huomasimme kuitenkin että yhdet tunturisukset olivat jääneet lumihankeen pystyyn Kiirunan juna-asemalla. Nämä tunturisukset sattuivat olemaan Mahdshussin Eonit ja olin tuonut nämä mukanani kaverilleni pääkaupunkiseudulta asti. Hieno alku reissulle. Juna-asemalla kun henkilökuntaa ei ollut lainkaan paikalla, vaihtoehdot alkoivat käydä vähiin. Yli tunnin soittorumban jälkeen saimme Kiirunan paikalliselta taksiasemalta taksikuskin noutamaan nämä sukset talteen reissumme ajaksi. Hätä tuntui hetkessä suuremmalta mitä se todellisuudessa oli. Vuokrasimme viimeisen parin suksia Abiskon luontokeskukselta. Lopulta, saatuamme vahvistuksen, että sukset olivat tallessa, oli meidän aika siirtyä laittamaan monoja jalkoihin, monoja suksiin kiinni ja ahkioiden vetovaljaita selkään.

Itse tuikkasin jalkaani Alfa SKARVET ADVANCE GTXmonot ja monojen alle tunturisukset mallia Madshus Panorama M62. Ihan viimeisenä vielä Fjellpulkenin ahkioreppu ja Fjellpulken X-Country 144cm ahkio perään ennen siirtymistä ensimmäisiin ja mahdollisesti ainoaisiin metsätaipaleisiin tällä reissulla.


Reissun alkutaipaleen nousukäyrät osoittivat vahvasti ylöspäin, kuten myös celcius-mittarit. Laitoin kuitenkin nousukarvat paikoilleen ensinousuihin ja jonkin verran lunta tarttuikin suksien pohjaan. Suksien välillä oli aika paljon eroja siinä, kuinka paljon lunta tarttui pohjiin kiinni, riippuen osittain eri tyyppisistä voiteluista. Hyvin voidellut sukset ovat reissun onnistumisen peruskauraa, vaikka suomupohjasukset ovatkin niin sanottuja voiteluvapaita suksia. Toki aina voitelullakaan homma ei pelaa tai osu keliin, kuten kävi aikaisemmalla UKK:n kaamosvaelluksella.


Vaikka kohdallemme ei lentokeli aivan osunutkaan, saavuimme Abiskojauren tuvalle hyvissä ajoin. Olimme matkan aikana törmänneet useisiin hiihtäjiin ja olin nyt menossa itse ensimmäistä kertaa Ruotsissa varaustuvalle. Huomasinkin nopeasti, että Ruotsissa varaustuvat ovatkin hiukan erilaisia kuin Suomessa. Alue oli jaettuna useaan eri rakennukseen, mukaan lukien pieneen kioskiin ja saunaan. Vaikuttaisi siltä, että tämä on hiukan erilaista vaeltamista. Kattavan palvelu- ja tupaverkoston hyvänä puolena vaikuttaisi olevan se, että perheitä oli jo ensimmäisenä päivänä huomattavasti enemmän paikalla mitä Suomessa tapaa nähdä. Useampi näistä kouluikäisten lasten kanssa. Hyvää työtä Ruotsin tupaverkosto, enkä minäkään nyt pahaksi saunomismahdollisuutta laittanut.

Abiskojauren tupa
Abiskojauren päärakennus

Abiskojauren varaustupa - ruotsalainen varaustupa
Abiskojauren varaustupa

Abiskojauren varaustuvan nukkumapaikat
Abiskojauren varaustuvan nukkumapaikat

Varaustuvat saa varattua Swedish Tour Association eli Svenska Turistföreningen (STF) – sivulta ja myös Suomen Ladun jäsenille on alennuksia tarjolla yöpymisvarauksien osalta. Jäsenyys siis kannattaa myös täällä. Tupien varustelutaso oli käytännössä samanlainen kuin Suomen varaustuvissa. Poikkeuksena se, että jokaisella tuvalla tällä reitillä on myös vedennoutopiste huollettuna ja henkilökuntaa paikalla. Tupien varaaminen takaa myös sen, että saat varmasti itsellesi yöpaikan sisältä. Tähän kuitenkin pätee sääntö, että sinun tulee saapua tuvalle kello 18.00 mennessä. Mikäli saavut tämän jälkeen, todennäköisesti pääset vielä sisälle nukkumaan, mutta huhut kertovat, että se voi olla jopa saunan lattialla tämä sisäpaikka. Tule siis ajoissa paikalle tai varmista muuten, että petipaikka on sinun.

Abiskojauren sauna - vaellussauna, eräsauna
Abiskojauren sauna

Päivä 2 Abiskojaure – Miesakjavri, 12km ja 5,5 tuntia

Ensimmäisen päivän lämmittelyn jälkeen saisimmekin kokea tunturien olosuhteita parhaimmillaan. Kelit nimittäin lupasivat jatkuvaa tuulta koko päiväksi, alkaen 10m/s. Myöhemmin meille selvisikin, että osa vaeltajista oli päättänyt jättää tämän päivän hiihdot välistä. Me päätimme kuitenkin suunnata eteenpäin. Huomasimmekin pian, että muiden jäljistä ei ollut enää mitään tietoa vaan saimme tehdä tänään täysin omat uramme. Lähdimme kuitenkin hyvillä mielin hiihtämään, varsinkin kun GPS-käsilaitteiden turva Garmin inReach MINI2 ja GPSMAP 66i oli mukanamme. Näiden avulla saisimme nopeasti yhteyden avuntarjoajiin. Lähtökohtaisesti ei ollut tarkoitus lähteä uhmaamaan kelejä hinnalla millä hyvänsä, vaan arviomme tilanteen sellaiseksi, että hiihtämään kyllä pystyy ja laitteet ovat mukana vain lisäturvan vuoksi.

Hiihtäminen itsessään olikin toisena päivänä jo huomattavasti kevyempää alkumetreiltä lähtien. Keveys tulisi kuitenkin pian olemaan historiaa, olihan toisena päivänä luvassa yli 400 metriä nousua huomattavan lyhyellä taipaleella. Nousuissa meillä alkoikin olla hiukan haasteita, erityisesti ahkiokseen Savotan Paljakan valinneilla henkilöillä. Paljakka-ahkion parhaat puolet tulevat esiin metsäisessä maastossa, mutta totta tosiaan ei tuntureilla. Ahkion kiinnityksissä oli ongelmia, ja ahkio kellahti herkästi nurin, mikäli ahkiota ei ollut pakattu huolellisesti tasapaino huomioon ottaen. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan vielä kukaan huutanut tuntureille sen suurempia voimasanoja ahkioiden kaatumisista. Ahkion ongelmat kuitenkin yhdistettynä nousukarvojen huonoon pitoon, päädyimme vetämään yhtä ahkiota yhteisvoimin ylös porukalla. Nousukarvojen valinnassa tuleekin huomioida, haluaako maksimoida luiston ja pidon yhdistelmän vai pelkän pidon. Ensimmäisen yhtälön tuloksena valinta kääntyy herkästi mohair-pohjaisiin nousukarvoihin ja jälkimmäisen osalta nylon-pohjaisiin nousukarvoihin.


Suurempien mäkien jälkeen päätimme pitää päivän ensimmäisen pitemmän tauon juoden kuumia juomia. Jatkettuamme hiihtämistä huomasimme kuitenkin pian tuulen yltyvän, olimmehan edelleen ottamassa korkeuskäyriä ylöspäin. Tämä laittoi myös miettimään, olisiko päivän ensimmäisen lounastauon ollut syytä olla tuon päivän ensimmäisen tauon aikana, mutta se oli nyt myöhäistä.


Tähän tuuleen meidän ei enää auttanutkaan sitten pysähtyä lounastauolle. Jouduimme hiihtämään läpi tuulen ja tuiskeen. Tämä johti lopulta kuitenkin tilanteeseen, että energiavarastot alkoivat hiipua ja väsy alkoi painaa. Miesakjarven näkyessä ja päivän ensimmäisten alamäkien vihdoin koittaessa olin hyvin tyytyväinen, että vihdoin saisimme teltan pystyyn ja pääsimme nauttimaan erittäin ansaittua lounasta. Tämä oli myös hetki kun seurueemme erkaantui. Miesakjarvesta seuraavalla järvellä, Radujavrella, oli tuulensuojaa tarjolla esimerkiksi juuri lounastamiseen, mitä seurueemme toinen osasto tavoitteli. Myöhemmin kuulimmekin, että he olivat löytäneet tuulensuojaa onneksi jo ennen Radujavrea ja pääsivät myös ansaitun lounastauon kimppuun.


talvitelttailu
Kuva: Jaska Vepsäläinen

Me saimme olla kahdestaan järven jäällä rauhassa nauttimassa Ruotsin tuntureiden hyvistä puolista ja miettiessä onkohan se rautu millä tuulella tänään. Sitä ennen laitoimme toiseen päähän telttaa ruokailuvälineet ja toiseen päähän teimme pilkkireijät rautujen narraamista varten. Tämä onnistuu kätevästi Hilleberg Kaitum 3 teltalla, missä on kaksi absidia ja kaksi sisäänkäyntiä molemmissa päissä telttaa. Täällä pilkkiminen on luvanvaraista, tosin hyvin kohtuuhintaista. Luvat olimme hankkineet natureit-sivuilta etukäteen.

Ennen pilkkireikien tekemistä olimme koittaneet selvitellä etukäteen kuinka paksua jää voisi arviolta olla tähän aikaan vuodesta, kuitenkaan kovin tarkkaa vastausta tähän saamatta. Kairamme, joka on tarjolla myös pilkkisetissä, oli suunniteltu menevän yli 130-140cm paksun jään läpi. Yli metrin paksuisen jään kairaaminen käsipelin ei mikään pikkujuttu olekaan ja hikihän siinä tuli, mutta pääsimme lopulta pilkkipuuhiin.

Tunturipilkillä
Tunturipilkillä kuva: Jaska Vepsäläinen

Runsaan kokoista rautua ei meille suotu, mutta saimme kuitenkin syötäväksi asti ja jopa kavereillemme vietäväksi, että ei menisi ihan kalajuttujen puolelle. Yksi rautu tuli myös omatoimisesti pieneen akvaarioomme.

Jaskan ensimmäinen rautu
Jaskan ensimmäinen rautu

Päivä 3 Miesakjavri – Tjäkta, 23km ja 6,5 tuntia


Edellispäivän kova tuuli onneksi tyyntyi yötä kohden ja saimme nukuttua varsin kelpo yöunet ennen seuraavaa hiihtoetappia. Jätimme myös aamulle hiukan aikaa kokeilla tärppäisikö jättirautu, mutta vielä ei sen aika ollut. Seuraavalle hiihtoetapille lähdimme kello 13 maissa. Tiedossa olikin tähän asti pisin ja varmasti myös raskain hiihtopätkä, kokonaisnousun ollessa reissun suurin. Laitoimme vielä toiselle seurueelle viestin Garmin inReach MINI2 laitteesta GPSMAP 66i laitteeseen, että olimme lähdössä matkaan. GPS-laitteiden avulla kun on mahdollista viestiä laitteesta toiseen satelliittien välityksellä ilman mobiiliverkkoja Hiihtäessämme saimme myös tilannetietoa heidän etenemisestään.

Hiihdon aikana törmäsimme pian lähes kahdenkymmenen hengen letkaan lumikenkäilijöitä. Olimme jo aikaisemmin huomanneet henkilöiden käyttävän tällä pätkällä paljon lumikenkiä, jotka ovat kyllä toimiva valinta jyrkissä mäissä, mutta lumikengät ainoina kulkupeleinä tuntuivat hiukan erikoiselta valinnalta. Aikaisemmin olimme jo huomanneet, että liukulumikengät eivät selvästi olleet vielä Ruotsin puolella löytäneet kulkuvälineiksi vaeltajille, ainakaan tuntureilla. Tämä lumikenkäporukka paljastuikin hollantilaiseksi ryhmäksi oppaiden kera. Kaikilla vaeltajilla olikin vain pienet reput mukanaan, mikä kyllä tunturissa aiheutti meissä lisää ihmetystä. Olisiko tämä sitten kattavan tupaverkon heikko puoli, kun varusteissa voi enemmän luottaa tupien olemassaoloon. Mikäli tupia ei joistain syystä saavutakkaan, pieni kantamus voi koitua ennakoitua vakavammaksi valinnaksi.


Hiihtäminen itsessään sujui varsin hyvin aina Alesjauren tuvan luo. Alesjauren tuvalla pidimme lounastauon ennen illan viimeistä etappia. Alesjauren tuvalta olikin tarjolla tähän asti reitin villein lasku hyvin jyrkässä mäessä. Hyvältä tuntui päästä alamäkienkin makuun. Reitin edetessä kolmannelle päivälle maisemat myös alkoivat parantua ja hiihtoreitti kulkikin laaksossa koko loppupäivän ennen Tjäktan tupaa. Maisemien ihailua tosin haittasivat pilvinen sää, joten meidän oli helppo keskittyä hiihtämiseen. Hiihtämistä riittikin ja loppunousu ennen Tjäktan tupaa otti viimeisen pisaran miehistä, jos päivän reitti sitä ei ollut jo aikaisemmin tehnyt. Saavuimme perille vasta ilta yhdeksän jälkeen. Palautumiseen ei olisi tällä kertaa hirveästi aikaa ennen huomista hiihtoetappia, mutta nautimme vielä viimeisen raudun ennen yöpuulle siirtymistä.


Päivä 4 Tjäkta – Singi 24km ja 7 tuntia


Ruotsin tupaverkoston erona Suomen vastaavaan voi vielä mainita sen, että jokaisella tuvalla on myös vapaaehtoinen työntekijä paikalla, kuten Tjäktan tuvallakin oli. Samalla, koska vettä on saatavilla joka tuvalla, tulee myös oma osuus veden tuomiseksi tuvalle hoitaa, yhteisen hyvän vuoksi. Tjäktan tuvalla vedenhakupaikka tosin ei ollutkaan ihan lähellä, eikä varsinkaan sitä perinteisintä mallia. Vettä haetaan joen päälle rakennetusta lumilinnasta, mihin pitää ryömiä useamman metrin matka. Vedenhakuun tällä tuvalla tuleekin olla vähintään kolme henkilöä, että sen saa mitenkään järkevästi onnistumaan.

Helppoa veden hakemista kuva: Jaska Vepsäläinen
Helppoa veden hakemista kuva: Jaska Vepsäläinen


Vedenhaun jälkeen pääsimme aloittamaan reissun pisimmän päivän kilometrimääräisesti. Myös keli alkoi vihdoin selventyä pidettyämme taukoa KuoperJåkkan tuulisuojassa. Samalla myös reissun parhaimmat alamäet alkoivat ja oli aika aloittaa harvinaisempi laskettelun muoto, ahkiotelemarkkaus. Ahkiotelemarkkauksen merkeissä ohittelemme meitä aikaisemmin hiihtämään lähteneitä hiihtovaeltajia. Näiltä saimmekin myöhemmin palautetta toisella kotimaisella kielellämme, että kyseessä olisi ollut ihan maajoukkuetason ahkiotelemarkkausta, heidän puheessaan kuitenkin enemmän viitaten perinteiseen lasketteluun. Maajoukkuetasolle suorituksemme eivät varmasti olisi laskettelun osalta yltäneet, mutta ahkiotelemarkkauksessa uskoisin suorituksiemme olleen varsin korkeatasoisia. Näiden telemarkkauksien jälkeen saavutimme Singin tuvan 3,5 tunnin hiihtämisen ja 11,5 kilometrin jälkeen. Lounastauon vuoro.


Paljakka Boys


Päivän viimeiset 12,5 kilometriä olivat tähän astisen reissun keveintä ja mukavinta hiihtämistä. Kelit suosivat ja oli meillä myös aikaa kuvailla maisemia. Pidimme vielä kahvitauon Tjäktapassetin tuulisuojalla, missä myös pieni ryhmä itävaltalaisia hiihtäjiä oli tauolla. Kovasti kehuivat, että tälle reissulle tunturisukset olisivat olleet paremmat randosuksien sijasta. Keski-Eurooppalaisia hiihtäjiä olimmekin aikaisemmin nähneet randovälineiden kanssa, mutta etäisyyksien ollessa varsin pitkiä, ovat tunturisukset paras valinta. Päivän toisen etapin suoritimme lopulta hiukan verkkaammin kuin ensimmäisen osion, saavuttaen Sälkan tuvan 3,5 tunnin hiihtämisen jälkeen.




Kuva: Jaska Vepsäläinen

Kuva: Jaska Vepsäläinen

Reissuumme oli alunperin tarkoituksena lähteä koira ja varaukset oli tehty sen mukaisesti, ja siten meille olikin varattu huone tuvasta, johon myös koiria saa ottaa. Tällä kertaa saimme olla kuitenkin tuparakennuksessa neljästään ja ilman karvaisia kavereita. Illaksi meille jäi hyvin aikaa palautumiseen, sen ollessa osalle reissuseurueen jäsenistä hiukan haastavampaa. Kehoon ei meinannut lämpöä tulla mitenkään, yhden meistä värjötellessä untuvatakissa lämpimässä tuvassa. Hänellä taisi olla jonkin sortin samanlaisia oireita, kuten minulla oli UKK:n kaamosvaelluksen aikana. Tämä jälleen kerran muistutti talvivaelluksien kovasta puolesta.

Singin tupa - ruotsalainen autiotupa
Singin tupa

Maisemia SIngin tuvalta
Maisemia SIngin tuvalta

Yön aikana, oli myös "pienoisia" revontulia näkynyt. Tosin vain yksi meistä oli hereillä, eikä herättänyt muita nauttimaan näistä, koska eivät kuulemma niin erikoisia olleet. Tässä kuitenkin maistiaisia, miltä ne näyttivät. Jokainen voi itse päätellä olivatko nämä erikoisia vai eivät.


Kuva: Jaska Vepsäläinen

Päivä 5, Singi - Kebnekaise STF, 15km ja 4 tuntia

Reissun viimeinen hiihtopätkä oli kohtuumittainen. Lähinnä yhden hiihtäjän kunto oli meitä mietityttänyt, mutta muuten meillä ei ollut mitään hätää. Viimeisenä hiihtopäivänä ja Kebnekaisen Fjällstationin lähestyessä myös päiväretkeilijöitä tuli vastaan tavallisilla murtsikkasuksilla, vaikka hankikanto ei vielä parhaimmillaan ollutkaan. Kovaa tekemistä kieltämättä! Samalla myös hiihtovaeltajia alkoi tulla vastaan enenevissä määrin. Me ja muut hiihtovaeltajat saimme nauttia varsin hyvistä hiihtokeleistä ja upeista vuoristomaisemista.




Mobiiliverkot vetävät puoleensa

Kebnekaisen Fjällstation oli yhdelle meistä jo entuudestaan tuttu paikka, mutta hän ei ollut tarkalleen kertonut, minkälaisesta paikasta todellisuudessa on kyse. Tässä tulimme jälleen huomaamaan näiden kahden Pohjoismaan vaeltamisen erot. Kebnekaisen Fjällstationin on erämaakonteksissa varsinainen hotellikompleksi saunoineen, hostelleineen ja after ski meininkeineen. Olipas kyllä ihmettelemistä Suomen autio- ja vuokratupien jälkeen. Päätimme, että nyt pussiruuat ja pastat riittävät ja siirryimme ravintolan puolelle nauttimaan ansaituista burgereista. Oli uuden ihmetyksen aika, kun selvisi, että ruokailu menee kattauksissa ja ainoaksi ruokavaihtoehdoksi oli tarjolla menu, ja burgerit olivat jäädäkseen tällä kertaa. Valitsimme menut sen enempää kyselemättä.


Kebnekaisen Fjällstation
Kebnekaisen Fjällstation

Ennen kattauksen alkamista kävimme nauttimassa saunasta sekä juoksevasta vedestä tunturiasemalla. Olipas tämäkin kyllä ihmettelyn arvoinen kokemus, mutta ennen kaikkea nautinnon arvoinen. Saunomisen jälkeen siirryimme ruokailemaan, missä olikin pöydät katettu aivan viimeisen päälle servettejä myöden. Servetit käyttöön ja suojaamaan viikon käytössä olleita vaellushousuja ja kuuntelemaan ruotsiksi puhetta ennen ruokailua.

Alkuruokapöydässä olikin tarjolla hyvää ciabattan kaltaista leipää, ja pääruuaksi poron sisäfilettä. Jälkiruokien myötä saimme vielä suut makiaksi. Olipas kyllä ehdottomasti 40 euron arvoinen ruokailukokemus. Sattuipa pöytään ehkä viinipullokin. Tämä vahvisti päätöstämme reitin suunnasta ja tämä saattaa olla se parempi reittisuunta, varsinkin jos tällaisen palkinnon ja yllätyksen haluaa.


Vaellustamme kokonaisuutena miettiessä, reittiä voi pitää jonkinlaisena Ruotsin vastineena Haltille hiihtämiselle. Todella suosittu, selkeästi merkattu ja ennen kaikkea miellyttävä reitti, vaikka tunturimaastossa aina omat haasteensa onkin. Oman lisänsä saa toki reissuun tehtyä poikkeamalla yleisemmältä reitiltä tai pystyttämällä telttaa osan reissusta tai sitten vaan nauttiessa tupien tuomasta luksuksesta. Vaikka tupien palvelut hyviä olivatkin, ei reissua missään nimessä voi kevyenä pitää. Monelta osin se on kuitenkin tehty läpimentäväksi monen tasoisille hiihtovaeltajille. Reissua voi helposti pidentää päivällä tai parilla tiheän tupaverkoston sen hyvin salliessa.


Seuraavaa talvivaellusta kohden!


Ladattavat tiedostot:

Reittisuunnitelma


Päivämatkat:

Abisko – Abiskojaure

Abiskojaure – Miesakjavri

Miesakjavri – Tjäkta

Tjäkta – Sälka, Sälka - Singi

Singi – Kebnekaise


J-T






bottom of page<